Taustaa

Olen Eriikka Pyykkönen Nurmijärven Rajamäeltä. Perheeseeni kuuluu avopuolisko Janne ja kaikenkarvainen lauma elukoita. Eläimet ovat olleet minulle tärkeitä läpi elämäni. Koulutus, työ ja harrastukset ovat kaikki jollain tapaa liittyneet aina eläimiin.

Ensimmäinen saksanpaimenkoirani oli Opsin Kesme. Ostin Kesmen vuonna 1991. Siitä alkoi puuhailu maailman upeimman koirarodun parissa. Kesmen kanssa kilpailin metsäjäljellä kilpailukirjan verran KVA:ksi asti ja otettiinpa sen kanssa osaa muutamiin SM-kisoihin. Menestystä ei tullut, mutta kokemuksia senkin edestä. Kesmen kanssa kokeiltiin myös suojelu-uraa, mutta se päättyi IPO1 tulokseen. Rauniojuttujakin Kesme sai kokeilla soveltuvuuskokeen verran.

”Lainakoiralla”, Harmandas Kassandralla kilpailin aikoinaan muutaman kerran myös haussa ja yleiskokeessa. Sannan kanssa tuli myös koettua elämäni ensimmäiset pk-kisat, voittajaluokan jäljellä! Tulos jäi kyllä tekemättä.

Seuraava koira oli sitten Bacteroides Donna. Sen kanssa kilpailin alkuun jäljellä JK2 asti ja muutettuani työn perässä Kainuusta etelään vei suojeluharrastus mennessään ja muut lajit pikkuhiljaa jäi. Donnan kanssa päästiin kilpailemaan suojelun MM-karsintoihin ja SM-kisoihin. Paras sijoitus oli 8.sija Suojelun SM-kilpailussa Hämeenlinnassa vuonna 2000.

Kennelnimen Wolfrock`s Suomenkennelliitto myönsi 18.9.2000. Ensimmäinen Wolfrock`s pentue näki päivänvalon 16.3.2006. A-pentueen emä on kolmas kisakoirani Bacteroides Ulriika. Riikan kanssa kilpailin SchH3:ssa.

Olen käynyt Suomenkennelliiton Kasvattajan perus- ja jatkokurssin v. 2004 sekä suoritin Saksanpaimenkoiraliiton kasvattajakurssin 2005. Tavoitteeni on kasvattaa terveitä, jokalajia KÄYTTÖÖN sopivia saksanpaimenkoiria.